Kiinteistökehitys Naistinki Oy
Naistinki on Mikkelin kaupungin 100 % omistama kehitysyhtiö, jonka toiminta-ajatuksena on parantaa kaupungissa toimivien tai sinne muuttavien yritysten toimintaedellytyksiä tarjoamalla olemassa olevia toimitiloja tai rakennuttamalla tarpeiden mukaan uusia.
Toimialaamme kuuluvat teollisuus-, liike-, varasto- ja toimistotilojen rakennuttaminen, omistus, myynti sekä vuokraus. Toteutamme osaltamme Mikkelin kaupungin elinkeinopolitiikkaa Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n kanssa.
Yhteistyössä ideoimme ja kehitämme uusia hankkeita, joiden avulla pystymme vastaamaan nykyisten ja uusien yritysten tarpeisiin. Kuulemme mielellämme myös yritysten omia ideoita ja toiveita toimitilojen sijainnin tai tilatarpeiden mukaan.
Naistingin toiminta käynnistyi vuonna 2009. Yhtiön omistuksessa on tällä hetkellä kaikkiaan noin 50 000 m2 erilaisia toimitiloja, joissa on noin 100 vuokralaista. Naistingin liikevaihto on noin 4 miljoonaa euroa.
Mikkelin seudun mahdollisuuksista ja faktoista saat lisätietoa: